Lisätty ostoskoriin
Lisätty ostoskoriin
Siirry ostoskoriin

Kesätöissä Hiltillä 2018

Mira ja Akseli kertovat kesätöistään Hiltillä

Kesä Hiltillä

Please enter alternative text here (optional)

Jälleen tänä vuonna olemme palkanneet 2 kesätyöntekijää Hiltille oppimaan ja ehkä vähän myös opettamaan meitä. Toukokuussa talousosastollamme aloitti Mira Toivonen ja insinööritiimissämme Akseli Keitaanniemi.

Mira opiskelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa kolmatta vuotta pääaineenaan laskentatoimi ja sivuaineena kauppaoikeus. Miralle Hilti oli ennestään tuntematon, mutta veljeltään hän sai kuulla, että Hiltin työkalut ovat rakennusalan parhaimistoa - laadukkaita ja luotettavia. Ja tutustuessaan enemmän Hiltiin koko yritys ja yrityskulttuuri alkoivat tuntua kiehtovilta. Akseli opiskelee toista vuotta tuotantotaloutta Tampereen teknillisessä yliopistossa ja tutustui Hiltiin ensimmäisen kerran yliopistolla järjestettävillä Yrityspäivillä, mutta myös hänen veljensä työskentelee Hiltillä ja hän oli kuullut paljon hyvää Hiltistä työnantajana.

Molemmat antavat kehuja hakuprosessille niin nopeudesta kuin välittävästä ilmapiiristä. Akseli koki, että vaikka menossa oli kiireisin kesätyönhakuaika, koko prosessi videohaastatteluineen ja varsinaisine haastatteluineen sujui hyvin nopeasti ja mutkattomasti. Miralle tuli hyvä fiilis Hiltistä jo odottaessaan haastatteluun pääsyä aulassamme, kun ihmiset moikkailivat ja kyselivät kuulumisia. Miralle olisi ollut tarjolla toinenkin kesätyöpaikka, mutta hän päätti ottaa riskin ja kieltäytyi paikasta ja jäi odottamaan iloisia uutisia Hiltiltä.

Molempien työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja vaihtelevia sekä opettaneet paljon uutta. Akseli on päässyt haastamaan itseään erilaisissa insinööriosastomme tehtävissä ja erityisesti hän on keskittynyt uusien tuotteiden päivittämiseen ja piirtämiseen FS Planner -palokatkosuunnitteluohjelmistoon sekä mallintanut yhteiskannakointia. Hän kehuu insinööritiimiä kannustavaksi ja oppimista tukevaksi, jossa haasteiden kohtaaminen on ollut helppoa ja palkitsevaa. Miran työtehtäviin puolestaan on kuulunut luotonvalvonta sekä myyntireskontran hoito. Näiden lisäksi hän on hoitanut myös ostoreskontraa sekä päässyt tekemään erilaisia kuukausittaisia raportointeja. Mira kertoo, että parasta on ollut työn monipuolisuus sekä tunne, että tiimissä luotetaan työntekijöihin.

Molemmat jatkavat opiskelujaan täyspäiväisesti kesätyön jälkeen ja keskittyvät siihen täysillä. Miralla on ollut alustavasti jo puhetta taloustiimissä, että hän tulisi takaisin ensi keväänä ja kesäksi. Hilti kiinnostaa Miraa jatkossakin työnantajana, sillä hän pitää heti alusta asti saamastaan vastuusta sekä kansainväliset etenemismahdollisudet kiinnostavat, ja työskentely ulkomailla onkin joskus haaveissa. Akseli keskittyy myös opiskeluihin täysillä syksyllä, mutta Hilti pysyy kuulemma hänen mielessään ja hän haluaa tutustua Hiltiin vielä paremmin tulevaisuudessa.

Jaa

Ota yhteyttä
Ota yhteyttä