Lisätty ostoskoriin
Lisätty ostoskoriin
Siirry ostoskoriin

Kesätöissä Hiltillä

Lue, kuinka Patrick Arrila ja Matias Teliö viihtyivät Hiltillä kesätöissä

Kesätöissä Hiltillä

KESÄ HILTILLÄ

Kesätöissä Hiltillä

Tänä vuonna meillä on ollut jälleen 2 kesätyöntekijää tutustumassa Hiltillä työskentelyyn: Patrick Arrila ja Matias Teliö. Patrick opiskelee kauppatieteitä Hankenilla pääaineenaan rahoitus ja hänen tavoitteena on saada maisteriopinnot valmiiksi syksyllä 2018. Matias puolestaan valmistuu tranenomiksi Laurea ammattikorkeakoulusta tämän vuoden joulukuussa.

Hiltin vahva brändi on Matiakselle entuudesta tuttu työmailta ja nähdessään työpaikkailmoituksemme strategisen markkinoinnin trainee-paikasta oli päätös selvä - tähän paikkaan pitää päästä ja niin hän aloittikin Hiltillä kesäkuussa 2017. Matiaksen työkuva on ollut monipuolinen, mutta pääsääntöisesti päivät kuluvat projektitilausten hallinnoinnin parissa ja sen lisäksi hän on päässyt muokkaamaan Hiltin internetsivuja ja avustanut useissa muissa erilaisissa projekteissa. Työn monipuolisuus on ollut parasta ja jokainen päivä on ollut erilainen.

Patrick päätti hakea Hiltille myös nähtyään verkossa ilmoituksemme talousosaston kesätyöntekijän paikasta, jonka jälkeen perinteisen haastattelun sekä videohaastattelun jälkeen hän aloitti työnsä toukokuussa. Patrikin työtehtävät ovat olleet myös monipuoliset mutta pääasiallinen työnkuva on myyntireskontran hoitaminen ja luotonvalvonta.

Molemmat miehet ovat jatkaneet töitään kesän jälkeen osa-aikaisena opintojen ohella. Heidän työpanoksensa on kovin tarvittu apu ja molemmat kokevat, että on ollut helppo yhdistää opiskelu sekä työnteko. He ovat itse voineet päättää työajoistaan ja tehdä etätöitä - sen mukaan, mikä se on sillä hetkellä ollut parasta opiskelutilanteen kannalta.

Niin Patrickilla kuin Matiaksellakin on kova hinku saada pian opinnot päätökseen ja löytää oma paikkansa työelämässä. Toivotamme nuorille herroille tsemppiä opiskeluihin ja onnea työelämään!

Hiltin HR-osasto

Jaa

Log in to proceed
Tarvitsetko lisäohjeita? Ota yhteyttä
Rekisteröidy nyt
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä