Palokatkot puutalorakennuksissa

Suorat asennusratkaisut - ilman massaa tai vaahtoa

Passiivinen palontorjunta on avainasemassa

Puutalorakentamisessa massiivipuu ja erityisesti ristiinliimattu puu (CLT) ovat yhä yleisemmin käytettyjä materiaaleja korkeissa rakennuksissa hyvän kantavuutensa, palonkestonsa ja keveytensä ansiosta.

Puu myös palaa hitaasti eikä pala koskaan kokonaan tulipalotilanteessa, sillä puun hiiltyminen toimii luonnollisena palonesteenä. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä varmistamaan asukkaiden turvallisuutta. 

 

Passiivisen palosuojauksen tärkeys

Passiivinen palontorjunta on elintärkeää, kun halutaan suunnitella turvallisempi ja määräysten mukainen rakennus. Palo-osastointi on yleinen turvallisuusvaatimus, jota sovelletaan kaikkiin rakennuksiin riippuen niiden korkeudesta ja käyttöluokasta. Yleisin ongelma palo-osastoinnissa on silloin, kun talotekniikka joudutaan tekemään lattian tai seinän läpi.

Tämä vaatii riittäviä passiivisia palosuojaustoimenpiteitä aukkojen tiivistämiseksi. Tulipalon aikana palavuudessa on merkittävä ero kun puuta verrataan betoniin tai kipsilevyyn. Massiivipuu, esimerkiksi CLT, hiiltyy noin 0,7 mm minuutissa. Puun palamisen aiheuttaman aukon täyttämiseksi ja savun ja tulipalon leviämisen estämiseksi kaikkien palo-osastoitujen seinien ja lattioiden aukot on suljettava laajentuvalla materiaalilla.

 

Optimoitu rakentamisprosessi

Tähän asti palokatkoratkaisujen suunnittelu puuhun on ollut vaikea alue rakennusmääräyksissä. Hyväksytyn palokatkoratkaisun puuttuessa oletusvalintana puuhun on tällä hetkellä palokatkomassa. Se heikentää merkittävästi tuottavuutta, sillä asennus ja kovettuminen vievät aikaa.

Esimuotoilut kuivaratkaisumme voidaan asentaa suoraan puuhun, jolloin massaa ei tarvita. Tämä tarkoittaa, että palokatkot voidaan asentaa esivalmistettuihin puuelementteihin jo tehtaalla, jolloin rakennusaika työmaalla voi lyhentyä puoleen.

Vertaa perinteistä palokatkomassalla tehtyä ratkaisua (vasemmalla) ja kuivaa Hilti palokatkoratkaisua (oikealla).

 

Innovatiivisia ratkaisuja vaativiin käyttökohteisiin

Talotekniikan asennukset voivat olla hyvin monimutkaisia, mikä tekee palontorjunnasta haastavaa. Eurooppalaiset ja kansalliset testauslaitokset ovat sertifioineet Hiltin palokatkoratkaisuja CLT- ja rankarakennejärjestelmiin.

Esimuotoilut palokatkotuotteet soveltuvat erityisen hyvin puurakennuksiin, koska ne ovat suoraan asennettavissa, vähentävät asennukseen liittyviä riskejä ja parantavat tuottavuutta.

Hyödyt:
- Paloluokitus jopa 90 minuttia (CLT- ja rankarakenteet)
- Nopea ja siisti asennus
- Helppo tarkastaa

 

Suora asennus ilman muottitöitä

Sähkösovellukset

Ratkaisut sähkökaapeleille ja kaapelinipuille:

 
Hilti CFS-SL GA palokatkokaulus Hilti CFS-CC kaapelimansetti

LVIS-sovellukset

Ratkaisut juomavesi-, jätevesi- ja lämmitysputkille:  

Hilti CFS-B palokatkokääre Hilti CFS-C EL joustava palokatkomansetti

Yhdistelmäläpiviennit

Ratkaisut suuriin aukkoihin (putket, kaapelit ja kaapelihyllyt):

 
Hilti CFS-BL palokatkotiili

Palokatkojen yhteistyökumppanisi

Sovellusten hyväksynnät

Pitkälle kehitettyihin palotesteihin perustuvat tuotteemme on hyväksytty laajaan valikoimaan palokatkosovelluksia puurakenteissa.

Hiltin palokatkoratkaisujen eurooppalaiset (ETA) ja kansalliset tekniset hyväksynnät, jotka perustuvat auktorisoidun testauslaitoksen antamiin hyväksyntöihin yhdistettyinä insinöörilausuntoihimme tekevät suunnittelusta ja rakentamisprosesseista helpompia ja nopeampia kuin koskaan. 

 

Tehokas ja tilaa säästävä suunnittelu

Vaatimustenmukaisen tuotevalikoiman ja järjestelmän käyttö lisää merkittävästi suunnitteluprosessin tehokkuutta. Ratkaisut on testattu läpivientien minimietäisyydellä, jolloin käyttöön jää enemmän tilaa.

Nopeaa suunnitteluprosessia tukee monipuolinen ja laaja teknisten piirustusten kirjasto sisältäen kaikki keskeiset yksityiskohdat, jotka yleensä hautautuvat hyväksyntätekstien joukkoon.

 

Hyödylliset insinöörilausunnot

Puu ei ole standardoitu pohjamateriaali kuten betoni. Tämä tekee jokaisesta sovelluksesta erilaisen.

Vaikka hyväksyntämme kattavat monenlaiset sovellukset, on joitakin hankekohtaisia tarpeita, joita ei välttämättä ole hyväksytty kansainvälisissä ohjeistuksissa. Tällöin asiantuntijamme auttavat laatimalla insinöörilausuntoja hankekohtaisiin ratkaisuihin, jotka kattavat kaikkein vaativimmat palokatkosovellukset.

 

Testaus alan johtavien valmistajien kanssa

Teemme tiivistä yhteistyötä kansainvälisten puuvalmistajien kanssa näiden seinä- ja lattiasovellusten palotestauksessa. Räätälöidyillä testeillämme tuemme heidän asiakkaitaan tarjoamalla palokatkojärjestelmän lähes kaikkiin heidän tarvitsemiinsa läpivienteihin.

 

Tukipalvelua ja konsultointia paikan päällä

Rakennusvaiheessa, joko tuotantolaitoksessa tai työmaalla, kokeneet insinöörimme opastavat sinua asennusprosessissa ja auttavat kaikissa kohtaamissasi haasteissa.

Me autamme sinua välttämään tarpeettomat projektien viivästykset ja valitsemaan oikean ratkaisun.

 
Olen todella iloinen siitä, että voimme työskennellä Hiltin kanssa täysin projektivaatimusten mukaisesti tulevaisuudessa

Dr. Dirk Kruse
Palontorjuntainsinööri
DK Brandschutzingenieure GmbH
Germany

 

Jaa