Olen työskennellyt Account Managerina vähän yli kolme vuotta ja kun aloitin vastuualueeni oli Vantaa, Nurmijärvi ja Hyvinkää. Ajelin Lahdesta päivittäin alueelleni kunnes esimieheni kysyi halukkuuttani siirtyä työskentelemään lähemmäksi kotia. Näin ollen olen viimeiset 2 vuotta palvellut asiakkaitamme Päijät-Hämeen alueella.
Jokainen työpäivä on kuin suuri seikkailu - saatan tavata asiakkaitamme betonitehtailla, toimistoissa, kerrostalotyömaan katoilla, navetta-työmaalla tai sitten vaikkapa linjasaneeraus kohteen kellarissa. Asiakkailla on erilaisia haasteita päivittäisessä työssään ja niiden haasteiden ratkaiseminen ja lisäarvon tuottaminen tuo suurimman tyydytyksen työssäni. Tiedän, että olen tehnyt työni hyvin, kun asiakas kerta toisensa jälkeen haluaa tavata ja kehittää yhteistyötä.
Asiakkaiden lisäksi Hiltin monimuotoinen työyhteisö on tärkeä asia sekä yhdessä tekeminen ja onnistuminen. Olen päivittäin yhteydessä niin kollegoihin kuin muihin osastoihimme ja on hienoa huomata, kuinka auttavaisia työkaverini ovat kerta toisensa jälkeen. Ei ole sellaista ongelmaa, mitä emme joukkueena pystyisi ratkaisemaan.
Kuullessani Expert -ohjelmasta ajattelin välittömästi, että tuo on juuri minua varten. Hain ohjelmaan, koska luvassa oli mahdollisuus osallistua erilasiin sisäisten sidosryhmien projekteihin, jotka poikkeavat aikalailla normaalista AM:n toimenkuvasta. Expert -tittelistä saatava mukava palkanlisä oli toki myös tärkeä tekijä siihen, miksi hain ohjelmaan mukaan.
On hienoa, että hyvin tehdystä työstä saa tämänkaltaisen tunnustuksen ja minulle on kunnia-asia olla yksi Hilti Suomen ensimmäisistä Experteistä. Olen päässyt osallistumaan tässä muutaman kuukauden aikana erilaisiin sisäisiin projekteihin, mielipidettäni kysytään useammin kuin aiemmin ja kyllähän se tuo tietynlaista lisäryhtiä suoritua työtehtävistä Expert -tittelin edellyttämällä tavalla. Ja nyt voin ostaa normaalia isomman kukkakimpun vaimolle palkkapäivänä!